Yhteystiedot

Nina Vainio
Puheenjohtaja
ninamaaret.vainio@
gmail.com

Pertti Hurmerinta
Jäsenasiat, talous
postia.pepelle@gmail.com
050 589 8010

Reijo Kiljunen
Vpj., Helsingin keräilytapahtumat
reijokiljunen@gmail.com
050 596 8777

Jukka Vesterinen
Apollo-lehti, päätoimittaja
jukkavesterinen@hotmail.com
0400 759 882

YHDISTYKSEN POSTI

Apollo
Erkki Tuominen
Sihteeri
Kanavamäki 9 C 10
00840 HELSINKI
erkki.i.tuominen@gmail.com

Uutiset

19.5.2017Apollo-lehdessä taas suvisia korttiajatuksiaLue lisää »18.3.2017Seppo Louhivuori palkittiin postikorttivaikuttajanaLue lisää »25.2.2017Hyvä me - lehti tuli taasLue lisää »15.11.2016Nina Vainio uusi puheenjohtajaLue lisää »

Mikä on postikortti?

Asia kuulostaa kenties itsestään selvältä, mutta kun siitä aikaisemmin annettuja lausuntoja tarkastelee, ne useimmiten palautuvat kehäpäätelmiksi 'postikortti = postikortti'. Tätä yritän omassa esityksessäni erityisesti karttaa. Annan aluksi sille määritelmän, mutta joudun välittömästi palaamaan useimpiin - tai taitaisi olla parempi sanoa kaikkiin - siinä esiintyvistä eri yksityiskohdista:

Postitse(1) ilman suojusta(2) lähetettäväksi tarkoitettu(3) esine, tunnusomaisimmillaan suorakaiteen(4) muotoon rajattu kaksipuolinen(5) (kuvallinen) tasopinta(6), jonka lähettämisen tarkoituksena on kuljettaa viesti(7).

Tiukan määritelmän asemasta yllä oleva on pikemminkin kuvaus. Mutta nyt edellä sanottuihin reunahuomautuksiin.

1.

Mikä tahansa kuvallinen kortti, kirjanmerkki, pelikortti, hartaudenharjoitukseen tarkoitettu pyhimyskuva, ex libris, mainos- tai keräilykuva ei siis ole postikortti, koska sitä ei ole tarkoitettu postitettavaksi. Itse postittaminen on tulkittava väljästi (lue: eteenpäin toimitettavaksi!). Postilaitoksellakaan ei ole aina ja kaikkialla monopoliasemaa.

2.

Kuvakortit, jotka eivät ole postikortteja, mm. niin sanotut taittokortit on tarkoitettu kuoren sisällä

3.

Erityisesti on huomattava, että kuvapostikortin esihistoriaan kuuluvat mitä olennaisimmin sellaiset kuvakortit, jotka ovat ajalta jolloin postikorttia ei postilähetyksenä oltu määritelty. Aikaa vielä senkin jälkeen, eli käytännössä koko 1880-lukua, on pidettävä tällaisena aikana. Nekään eivät siis tältä osin täytä kriteeriä, vaikka ovatkin postikorttien lähisukulaisia ja yhtä lailla potentiaalisia keräilykohteita. 3. Lähettämisen ajatus voidaan hakea kunkin kortin synty- ja käyttöhistorian eri vaiheista. Yhtä hyvin valmistaja, joka on painattanut korttiin osoiteviivoituksen tai valokuvansa lähettäjä, joka on kirjoittanut kuvan kääntöpuolelle osoitteen ja liimannut siihen postimerkin leimattavaksi on 'valmistanut' postikortin. Jopa alun perin muuhun käyttöön tarkoitettu esine on postikortin tapaan käytettynä muuttanut luonnettaan ja siitä on käyttönsä myötä tullut postikortti.

4.

Jakeluun ja käsittelyyn liittyen myös muotoa sääteleviä suorakaiteeksi yhtenäistäviä normeja on ollut käytössä. Sääntelyn salliessa - tai siitä huolimatta - erilaisia poikkeuksia toki löytyy: ympyrä (esimerkiksi lumipallo-kortti), "pitsireunaiset", muodoltaan epäsymmetriset jne. Näiden poikkeusten osuus valtavaan kokonaismäärään nähden on kuitenkin varsin pieni.

5.

Yksinkertaistaen on puhuttu kortin kuva- ja osoitepuolesta. Kolmas osatekijä, joka eri aikakausina on hakenut paikkaansa puolelta tai toiselta on kortille kirjoitettu sanallinen viesti. Kuva ja osoite saattavat myös löytää toisensa samalta puolelta, jolloin toisen puolen on saattanut vallata kirjoitettavalle tekstille varattu tila.. Kortti saattaa myös toisinaan sisältää kuvituksen molemmilla puolillaan.

6.

Korkopuristusmenetelmän käyttö katsottaneen yleisesti vielä tasopintaiseksi, mutta varsinkin paksut täytemassaiset reliefi -kuvat ovat jo suoranaisia veistoksellisia korkokuvia. Tasopintaa on kuitenkin pidetty postikortin taksan määrittelyn lähtökohtana. Niinpä erilaiset "päälleliimaukset" kuten bas-relief -kortitkin ovat usein saaneet postinkäsittelijältä T- eli lunastusleiman merkiksi siitä, että kyseinen lähetys vaatii kirjetaksan.

7.

Keskeinen osa viestiä voi olla itse kuva, mutta viestiksi on tulkittava jo pelkkä allekirjoitus eli tieto siitä, kuka kortin ja siihen sisältyvän kuvan on lähettänyt. Käyttämättömänäkään postikortti ei toki ole menettänyt identiteettiään, vaikkei se olekaan täyttänyt valmistajan tarkoittamaa viestinvälitystehtäväänsä.

Postimestari Heinrich von Stefanin ansio erityisestä, kirjetaksaa halvemmasta, postimaksusta oli aikoinaan tärkeä postikortin liikkeellepaneva alkusykäys. Vaikkei nyky-Suomessa postikortin identiteetti löydykään enää tältä pohjalta, postikortin loppua se ei silti merkitse.

 

Hannu Rantala
Apollo-lehti 4/2005