Nyt jo 48. toimintavuosi
Suomen Postikorttiyhdistys Apollo ry on perustettu 20.4.1977. Perustajina olivat 23 postikorttien keräilijää, joille Postimuseon näyttely ”Postikortti – aikansa tulkki” antoi yhdistyksen perustamisajatuksen. Nykyään yhdistykseen kuuluu jäseninä sekä yksityisiä että yrityksiä ja yhteisöjä.
Apollon tavoitteena on postikorttikulttuurin tunnetuksi tekeminen, postikorttikokoelmien rakentamisen edistäminen ja kartuttaminen, postikorttien tutkimus sekä jäsenmäärän lisääminen ja jäsenten välisen vuorovaikutuksen edistäminen.
Apollo-postikorttilehti on ollut jo yli 30 vuotta jäsenten yhdysside. Se sisältyy jäsenmaksuun eikä lehteä voi tilata erikseen.
Yhdistyksen kirjasto on lahjoitettu Postimuseolle, joka huolehtii lainauksista sekä aineiston säilyttämisestä.
Näyttelyt ovat oleellinen osa yhdistyksen toimintaa.
Yhdistys on toiminut yhteistyössä etenkin Postimuseon, Filatelistiliiton ja sen jäsenyhdistysten sekä maakunnallisten museoiden ja muiden erilaisten tahojen kanssa mm. järjestäen tapahtumia ja näyttelyitä.
Yhdistys on pitänyt seminaareja, jotka ovat koonneeet postikorttikeräilijät yhteen oppimaan uutta ja vaihtamaan tietoja alasta. Kansainvälinen toiminta on osa yhdistyksen toimintaa.
VUOSITTAISET TAPAHTUMAT
Vuodesta 1985 yhdistys on järjestänyt vuosittain maalis-huhtikuussa Postikortin Päivät.
Vuodesta 2022 heinäkuussa on järjestetty Suvikortin Päivä Mäntyharjulla.
Postikorttiparatiisi syyskuussa Tampereella on noussut vuotuiseksi ykkötapahtumaksi.
Marras-joulukuussa on perinteinen Joulukortin Päivä Lönkalla.
Säännöllisiä, alueellisia tapaamisia järjestetään syksystä kevääseen Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
PUHEENJOHTAJA
Nina Vainio ninamaaret.vainio@gmail.com
MUUT HALLITUKSEN JÄSENET 2025
Pertti Hurmerinta
Talous, jäsenasiat postia.pepelle@gmail.com 050 589 8010
Reijo Kiljunen
Varapuheenjohtaja postikorttitapahtumat pk-seudulla järjestö- ja kauppiasyhteistyö Kesäkortin päivän yhteyshenkilö reijokiljunen@gmail.com 050 596 8777
Merja Mäenpää (varalla Heidi Nummila) Turun seudun ja Postikortin päivän yhteyshenkilö merjamae@hotmail.com 041 533 4210
Janne Nikkanen nikkanenjanne@gmail.com
0415276430
Kirsti Odell kirsti.odell@luukku.com 050 410 1430
Erkki Tuominen sihteeri
MUUT TOIMIHENKILÖT
Pentti Myllylä
Toiminnantarkastaja
Janne Nikkanen
Kotisivujen päivitys
nikkanenjanne@gmail.com
Jukka Vesterinen
Apollo-lehden päätoimittaja, tiedotus Postikorttiparatiisin yhteyshenkilö jukkavesterinen@hotmail.com 0400 759 882
Pentti Myllylä
Tampereen seudun yhteyshenkilö pentti.myllyla@saunalahti.fi 050 588 7901 YHDISTYKSEN OSOITTEETSuomen Postikorttiyhdistys ApolloErkki Tuominen Kanavamäki 9 C 10 00840 HELSINKI 045 327 7533
www.suomenpostikorttiyhdistys.fi
JÄSENMAKSUT 2025
Alle 15-vuotiaat 10 e, aikuiset 40 e ja yhteisöt 40 e.
PANKKIYHTEYS
FI4421621800014043
|