Apollo-lehti 1/2013 ilmestynyt15.02.2013 Vuoden ensimmäinen Apollo-lehti on ilmestynyt viikoilla 7. Kantta hallitsee Seppo Louhivuoren piirtämä, Postikorttien Päivien nimikkokortti 'Suomen joutsenet'. Lehden 28 sivua kertovat vähän mm. Joulukortin päivästä Vapriikissa, korttiaiheisesta joulukonsertista sekä vierailusta Suomen Partiomuseoon ja Kaarina Toivosen töiden äärelle. Esittelyssä on kaksi komeata postikorttikirjaa: vanhoista silmänlumeeksi tehdyistä valokuvakorteista sekä Sortavalan ja Valamon historiasta. Museoliiton toiminnan periaatteita pohditaan, samoin sitä, miten Postimuseon tie on kulkenut Ohjeita korttien järjestämiseen helposti ja tarkasti on tarjolla. Juttuja on mm. Harrison Fisheristä, erikoisista korttinipuista sekä poliisikuulustelusta. Ilmoittajina ovat mukana Virpi Pekkala, Raili Runokortit ja Harjun paperi, Johan Snellman, Divari Kangas ja Paletti. Apollon kevätkokoukseen, joka on 10. huhtikuuta klo 18 Helsingissä, kutsutaan. Tapahtumia riittää niin Karjalatalolla kuin koko kalenterissa. Seuraava Apollo-lehti ilmestyy toukokuussa. Aineistotarjousten on oltava perillä viimeistään 19.4. |